maanantai 10. toukokuuta 2010

Potager - ranskalainen keittiöpuutarha

Potager du Roi, VersaillesPotager tarkoittaa yleensä ranskalaisen muotopuutarhan kaavojen mukaan istutettua kasvitarhaa eli hyötypuutarhaa. Toisinaan sillä saatetaan myös tarkoittaa puutarhaa, jossa hyöty- ja koristekasvit eli vihannekset ja kukat kasvavat toistensa rinnalla. Sen juuret ovat keskiajan luostareiden koristeellisissa yrttitarhoissa. Englantilaiset solmupuutarhat, joissa puksipuiden lomassa kasvaa erilaisia yrttejä, ovat niille sukua. Siinäkin kasvit on istutettu tarkkoihin geometrisiin penkkeihin.

Todennäköisesti kaikkein kuuluisin potager on Versaillen kasvimaa, Aurinkokuningas Ludvig XIV:n perustama Potager du Roi, joka monien muiden vanhojen potager-kasvimaiden tapaan perustettiin barokin aikakaudella. Monia perustettiin jo aiemmin renesanssin aikana ja omalta osaltaan ne noudattavatkin renesanssin puutarhamuotia. Versaillesin kasvitarhan (kuva oikealla) vihannesten keskellä pulputtaa myös eräs Versaillesin lukemattomista suihkulähteistä. Ranskan merkittävimpien kulttuurihistoriallisten puutarhojen listalta löytyy muuten useampikin kasvimaa, mikä kertoo siitä, että siellä kasvimaakulttuuria on arvostettu enemmän kuin muualla.

Potager-tyylinen kasvimaa tai vihannestarha sopii erityisesti niille, joilla on vähän tilaa ja kasvimaa ja oleskelutilat täytyy sijoittaa yhteyteen. Se sopii myös niille, jotka haluavat kasvimaansakin olevan "sieviä", eivätkä vain tuotantolaitoksia. Potager sopii hyvin myös luomupuutarhaan, sillä sen tapa sijoittaa eri kasveja toistensa lomaan ja läheisyyteen suurten yksilajisten penkkien sijaan, suojaa tuhohyönteisiltä ja kasvitaudeilta, sekä koska kasvimaalle ei jätetä suuria tyhjiä alueita edes silloin kuin taimet ovat vielä pieniä, myös rikkaruohoilta. Potager on kuitenkin tavallista kasvimaata vaativampi suunnitella ja vaatii enemmän taimikasvatusta.

Potager asettaa myös joitakin vaatimuksia kasvilajikkeiden valinnalle. Valittavien lajikkeiden on tarkoitus olla näyttäviä ja kauniita. Kavimaalle valitaan mieluusti lajikkeita, jotka ovat värikkäitä ja herättävät huomiota. Kasvien välillä on hyvä olla korkeuseroja ja siellä täällä saattaa kasvaa esimerkiksi köynnöksiä tuessa. Potagerin kaltaisen kasvimaan voi halutessaan suunnitella paitsi muotopuutarhan, myös vaikkapa englantilaisen villiintyneeltä näyttävän mökkitarhan (cottage garden) tai japanilaisen luonnonläheisen puutarhan tyyliin.

Haaveilen potager tarhasta, mutta koska minulla ei (vielä) ole puutarhaa tai omaa palstaa, joudun jättämään sen haaveilun tasolle. Kokosin kuitenkin pienen listan kasveja, jotka sekä ulkonäkönsä, että helppohoitoisuutensa ansiosta sopisivat aloittelijan potageriin tai mikseipä tavalliseenkin kasvitarhaan:

  1. Joku mielenkiintoinen endiivi tai sikurilajike. Ne ovat näyttäviä ja helppohoitoisia salaattikasveja, jotka ova vastustuskykyisiä tuholaisille, toisin kuin tavanomaiset salaatit. Käytetään kuten salaattia.

  2. Pershosen toukka ruusupavulla, kuvaaja: Marilyn Peddle, lisenssi: CC Atribution 2.0 Generic
  3. Ruohosipuli, jolla on kauniit kukat ja joka kukittakin on mielenkiintoisen näköinen mätäs.

  4. Ruusupavut, jotka paitsi, että niillä on kauniit kukat, tekevät makoisia papuja täällä pohjolassakin (englanniksi tunnetaan nimellä: runner beans). Herneetkin ovat tosin oikein sieviä, joten niistäkin voisi valita jonkun soman lajikkeen.

  5. Tarhamaltsa, jauhosavikan sukuinen pinaattikasvi, jota on aiemmin käytetty myös koristekasvina. Se on Euroopan vanhimpia puutarhakasveja, joka saapui Pohjolaan jo 1100-luvulla. Siitä voi siis tehdä sellaisia ruokia, joita pinaatistakin tekisi.

  6. Punajuuri, on juurikkaista helppohoitoisimpia ja vapaimpia tuholaisista ja sairauksista ja sen lehdet ovat kauniiin väriset.

  7. Samettirakuuna eli rohtosamettikukka, joka on kaunis kukka, jota voi rakuunan tapaan käyttää myös yrttinä. Samettikukat ovat myös tuholaiskarkottimia. Myös muut kukat kuten kehäkukka karkoittavat monia kasvituholaisia.
  8. Köynnöskrassi, joka yleisemmin tunnetaan kukkana, mutta jonka kukkia ja lehtiä voi käyttää salaateissa ja jonka nuppuja tai hedelmiä voi säilöä kapristen tapaan.


Lisää kauniista kasvitarhoista:
How to Plant a Kitchen Garden By Kathy LaLiberte
Hernepensaskujanteen takana siintää potager-blogi
Potager.dk
Apu: Syötävän kaunis kasvimaa
Viherpiha: Linnanherrran keittiöpuutarhassa
Vintage Garden Gal: 7 Elements of Potager

Ei kommentteja: